Taas ahdistaa. Nyt ei sentään masenna. Mutta on silti jokseen paha olla.
Paha oloni on muuttunut masentuneesta paljon erilaisemmaksi. Minua ei masenna. En tunne olevani yhtään sen mielenterveydellisesti sairaampi kuin kukaan muukaan. Tunnen itseni... Normaaliksi.
Mutta silti taas minusta tuntuu etten jaksa enää. Minulla on koko ajan niin vedoton olo, etten ole viikkoon jaksanut nousta edes sängystä ylös kun Hilja on ollut töissä. Minä vain makaan.
Tässä lähiviikkojen aikana on alkanut ahdistamaan, pitkästä aikaa. Tänään, eilen ja edellispäivänä enemmän kuin sielu sietäisi. Edellispäivänä sain melkein kohtauksenkin. Nyt tuntuu taas siltä.
Parin kuukauden aikana olen alkanut kuulla enemmän ääniä. Näkyjä en ole nähnyt kuin muutaman kerran, kuten normaalistikin.
Osaan nykyään luokitella äänet kahteen eri kategoriaan.
- Ensimmäisenä tulee niin sanotut päänsisäiset äänet, joista olen tietoinen että ne ovat niitä sillä ääni kuulostaa erilaisemmalta kuin jos sen kuulisi oikeasti - nämä myös ovat melko yleisiä. Äänet voivat olla mitä tahansa moottoripyöristä - kuten tänään olin kuulevinani - lapsen itkuun. Yleensä kun yritän nukkua, tuntuu siltä kuin joku huutaisi ja karjuisi päässäni. Yritä siinä sitten nukkua.
- Toiseksi tulee taas niin sanotut ulkoiset äänet. Silloin kuulen eri ihmisten puheita tai yksittäisiä sanoja. Tämä on tosi inhottava vaiva, koska kuulen näitä nykyään tosi usein. Se on aika nolostuttavaa kysellä Hiljalta "Mitä" tai "Sanoitko jotain" ja saada vastaus, ettei hän mitään sanonut ja on ollut monta minuuttia hiljaa.
Kyllä tämä tästä. Aika parantaa, eikö?
♥ Joona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti