008

"Syy miks mä syön noita pillereitä

on puolet sun aiheuttamaa"

Auts. Minua ei ole koskaan sattunut henkisesti näin paljon. Nuo sanat meni vät sydämmeni lävitse kuin monta sataa rosoista nuolta. Niin paljon se oikeasti sattui. Se oli myös ensimmäinen kerta kun joku muu kuin äiti sai minut itkemään pelkästään pahoilla sanoilla. Ja nämä sanat minulle sanoi Hilja.

Tästä on jo muutama viikko aikaa. Mutta ei sillä ole väliä, koska asioiden tapahtumat kerron. Ne tulee kuitenkin kerrottua jossakin vaiheessa.

Eilen illalla oli pienimuotoista kärhämää Hiljan kanssa. Koska olen hieman vaikea, eikä mun niin sanottuja periaatteita rikota. En ala selostamaan sitä sen enempää, koska asia oli liian tyhmä riidan aiheeksi.

Nyt, kello on jo yli kuusi aamulla, enkä saa enää nukutuksi. Nukun muutenkin tosi huonosti ja nyt ahdistus, paha olo ja nykyinen koira tekee nukkumisesta vielä vaikeampaa ja levottomampaa. Toivoisin saavani unilääkkeet, mutta en usko niiden kuitenkaan auttavan. En usko minkään enää tästä paranevan. Ja samalla minusta tuntuu, että kaikki on aivan hyvin. Minkälaiseen kiertoon olen nyt joutunut?

Minun tekisi mieli vuodattaa kaikki ajatukseni ja tunteeni kertaheitolla, mutta mitään ei tule ulos. En ole koskaan oikein osannut ilmaista itseäni, varsinkaan pahaa oloani. Muuten kuin viiltelemällä ja polttamalla itseäni.

Toivoisin niin syvästi ja hartaasti kaiken olevan niin kuin ennen. Silloin kun pystyin vielä tuntemaan jotenkin jotakin ja asialle olisi vielä pystynyt tekemään jotain.

♥ Joona

007

Meille tuli koiranpentu!

Kaiken sen etsimisen ja tappelun jälkeen suosituin Hiljan valitsemaan koiranpentuun. Se oli ensimmäinen, jonka hän halusi. Tai, tarkalleen ottaen toinen.

Olisin kovasti halunnut rotukoiran, mutta kelpuutin sittenkin tuon sekarotuisen piskin kotiimme. Onhan se suloinen, mutta ei siltikään rotukoira. Tiedän, olen hankala ja valitseva.

Noh, noin viikko sitten sunnuntaina lähdimme etelämmäksi ja haimme Hiljan ensimmäisen ja minun toisen koirani. Paikka oli helppo löytää, sillä pihalla oli koiria ja muita eläimiä mielin määrin. Piha ei ollut kovinkaan siisti eivätkä tarhat priimakunnossa, mutta puhtaat ne olivat. Omistajilla oli kalkkunan teurastus kesken kun pääsimme perille.

Pentumme - olkoon vaikka Hurja - on kyseisen pentueen erilaisin. Pentueen pennuissa on rottweileriä ja valkoista paimenkoiraa. Oletuksena oli saada rottweilerin värinen ja näköinen pentu, koska heissä oli enemmän sitä kuin paimenkoiraa. Mutta kun näimme Hurjan ensimmäisen kerran, niin yllätyimme: sillä on kuin onkin rottweilerin kroppa ja väritys. Se oli isokokoisempi kuin olisimme luulleet, mutta se ei yllättänyt. Yllätyksen toi tuon penikan kasvot, jotka olivat suoraan kuin spanielilla ja turkki kuin jollakin pitkäkarvaisella koiralla. Ottaen huomioon sen, että vanhemmat olivat molemmat lyhytkarvaisia. Pentu oli kuitenkin suloinen, mutta silti jotenkin ruma. Todennäköisesti se vielä muuttuu kun tosta kasvaa.

Otimme tuon kyseisen rääpäleen mukanamme. Huomenna se täyttää yhdeksän viikkoa. Sillä on vielä pitkä matka aikuisuuteen. Ja meillä on vielä pitkä matka sen sisäsiisteyteen... Alkaa jo hermoja kiristää kun pitää koko ajan toisen jätöksiä siivoilla ties mistä paikoista.

Hyvää karvantäytteistä iltaa tähtöseni.

♥ Joona

006

Onnellisuus. Mitä se on?

Olin joskus hyvin onnellinen, pieni tyttölapsi, jonka hymyä ei saanut millään hyytymään. Minä nauroin ja hymyilin niin paljon, että kun katselen lapsuudenkuviani, ihmettelen miten kasvoni eivät revenneet.

Nykyään, en osaa edes ajatella itseäni sellaisena.

Elämänkatsomus on muuttunut vuosien varrella radikaalisti. Maailma tuntui pienenä mielenkiintoiselta, sellaiselta missä riittää paljon seikkailuja. Silloin minulla oli motivaatiota ja halua tehdä ja kokea kaikenlaista. Silloin en tiennyt maailman olevan kauttaaltaan paha.

Mutta palataan aiheeseen onnellisuus.

Onni on katoavaista, niin minä aina sanon. Olen kesäisin paljon pirteämpi kuin yleensä, mutta sekin on vain sen kahdesta kolmeen kuukauteen kestävä täydellisyys. Mutta sekään ei kuitenkaan riitä, vaan paha pääsee aina valloilleen ja punaiset joet kuohuvat yli äyräiden.

Minun pitäisi olla onnellinen. Olen vihdoin muuttanut pois kotoa, minulla on rakastava tyttöystävä, kolme kissaa, eikä minulla ole edes mitään stressin aihetta. Silti minusta tuntuu siltä, etten jaksa enää. Jokainen päivä on jatkuvaa ponnistelua ja jopa kaupassa käyminen on ääretöntä tuskaa. Uni ei tule vaikka olisin kuinka väsynyt. Ja jos tulee, en silti nuku tarpeeksi.

Maailma on tuskaa, kyllä sen jokainen tietää.

Haluaisin silti sanoa kaikille, että te pystytte siihen. Pystytte elämään pitkän onnellisen elämän, jos te pyydätte apua. Se ei ole heikkoutta, vaan suurta vahvuutta. Jokaisesta ei ole siihen. Mutta sinusta on.

♥ Joona

005

Tippuvat sielut... Mikä se sellainen on?

Idea tähän blogiin lähti yksinkertaisesta olotilasta: jatkuva paha olo.

Minulla itselläni on ollut masennus 8-9 vuotta, joka nopeasti laskettuna on melkein puolet elämästäni.

Minulla on ennenkin ollut blogi pahasta olostani. Silloin olin 12-13 -vuotias ja täysin poissa raiteiltani. Äkkinäinen muutos silloiseen suhteellisen hyvään elämäntilanteeseen sai minut muuttumaan totaalisesti. En enää osaa ajatella, että olin joskus tuo pieni ja viaton tyttö.

Silloinen blogi ei ollut kovin iloinen. Vuodatin paljon kyyneliä ja verta tuohon aikaan, eikä sille jatkuvalle surulle näkynyt loppua. Lopetin sen kirjoittamisen 9. luokan puolessa välissä enkä sen jälkeen ole samanlaisia blogeja perustanut.

En kuitenkaan aio vuodattaa vain kaikkia ongelmiani, laittaa itsetuhoisia ja masentavia kuvia, sekä aiheuttaa muille loputtoman määrän myötätuntoista surua ja tuskaa. Tämän blogin ideana on yrittää saamaan niin muut kuin myös itseni ylös tuolta loputtoman syvästä kuilusta. Olen ollut siellä jo niin kauan, että on aika nousta.

Minulla on rakastava tyttöystävä, jolla itselläkään ei mene kovin hyvin. Sanoisin - kuten olen aina sanonut - että minulla menee rutkasti paljon paremmin kuin hänellä, mutta hän on taas aina sanonut minulla menevän hyvin paljon huonommin. Samaa ovat sanoneet myös entiset kumppanini.

En tiedä onko se totta vai kuvittelevatko he vain. Saattaa olla, että olen ollut niin huonovointinen niin kauan, että en enää tiedä millainen olo minulla pitäisi olla.

Niin, ja mitä itseasiassa tarkoittaa Tippuvat sielut? Idea on lähtöisin syksystä. Pidän siitä, kuinka kellertyneet lehdet tippuvat pikkuhiljaa pois puista ja peittävät koko vihertävän maan. Jäljelle jää vain kalju, kuolleelta näyttävä puunrunko ja sen oksat. Tippuvilla sieluilla tarkoitan lehtiä, sillä ne ovat puun sielu. Ne saavat puihin elämän, jota niillä ei muuten olisi.

Eipä kai minulla ollut muuta.

Hyvää yötä, rakkaat pienet tähdet.

♥ Joona

004

Taas ahdistaa. Nyt ei sentään masenna. Mutta on silti jokseen paha olla.

Paha oloni on muuttunut masentuneesta paljon erilaisemmaksi. Minua ei masenna. En tunne olevani yhtään sen mielenterveydellisesti sairaampi kuin kukaan muukaan. Tunnen itseni... Normaaliksi.

Mutta silti taas minusta tuntuu etten jaksa enää. Minulla on koko ajan niin vedoton olo, etten ole viikkoon jaksanut nousta edes sängystä ylös kun Hilja on ollut töissä. Minä vain makaan.

Tässä lähiviikkojen aikana on alkanut ahdistamaan, pitkästä aikaa. Tänään, eilen ja edellispäivänä enemmän kuin sielu sietäisi. Edellispäivänä sain melkein kohtauksenkin. Nyt tuntuu taas siltä.

Parin kuukauden aikana olen alkanut kuulla enemmän ääniä. Näkyjä en ole nähnyt kuin muutaman kerran, kuten normaalistikin.

Osaan nykyään luokitella äänet kahteen eri kategoriaan.

• Ensimmäisenä tulee niin sanotut päänsisäiset äänet, joista olen tietoinen että ne ovat niitä sillä ääni kuulostaa erilaisemmalta kuin jos sen kuulisi oikeasti - nämä myös ovat melko yleisiä. Äänet voivat olla mitä tahansa moottoripyöristä - kuten tänään olin kuulevinani - lapsen itkuun. Yleensä kun yritän nukkua, tuntuu siltä kuin joku huutaisi ja karjuisi päässäni. Yritä siinä sitten nukkua.

• Toiseksi tulee taas niin sanotut ulkoiset äänet. Silloin kuulen eri ihmisten puheita tai yksittäisiä sanoja. Tämä on tosi inhottava vaiva, koska kuulen näitä nykyään tosi usein. Se on aika nolostuttavaa kysellä Hiljalta "Mitä" tai "Sanoitko jotain" ja saada vastaus, ettei hän mitään sanonut ja on ollut monta minuuttia hiljaa.

Kyllä tämä tästä. Aika parantaa, eikö?

♥ Joona

003

Ahdistaa, masentaa, on hyvin paha olla.

Siitä on pitkä aika kun minulla oli tällainen olo. Noin viikko sitten itkin jostain aivan turhasta. Sitä ennen en ollut itkenyt muiden nähden ainakaan puoleen vuoteen. Tai ylipäätään lainkaan.

Syyskuun puoliväli. Vasta. Vuosi vuodelta paha olo alkaa aikaisemmin ja vuosi vuodelta se käy pahemmaksi. Yläasteella ahdistus alkoi pienestä, välillä olevasta harmittomasta ahdistuksesta. Ammattikoulun viimeisellä se kävi niin pahaksi, että minun oli aina pakko lähteä kesken tunnin ja saatoin olla puolikin tuntia pois. Lähteminen helpotti, mutta se palasi aina takaisin.

Tekisi mieli vain repiä kädet ja jalat auki, kuten minulla on aina tapana tehdä kun minulla on tällainen olo. Nyt en kuitenkaan enää voi, Hiljan vuoksi. Edes Pulla - yksi kolmesta kissastani - joka nytkin hakee hellyyttä ei auta tähän oloon. Valitettavasti.

002

Tyttöystävälleni tuli pentukuume.

En yhtään tiedä mistä hän sen päähänsä sai, että pitäisi yht'äkkiä hankkia koiranpentu.

Ei siinä mitään ongelmaa ole. Hänellä on hyväpalkkainen työ ja lääkitys kunnossa. Itse olen työtön ja rahani menevät Hiljan - salanimi tyttöystävälleni - kuskaamiseen ja tupakkaan. Hän haluaa aina käydä jossakin - kalastamassa, uimassa tai muuten vain metsällä - sillä hän ei pidä vain kotona olosta. Itse en millään koskaan jaksaisi lähteä mihinkään, mutta kunhan rakkaani on onnellinen niin kaikki on hyvin.

Olin aluksi itsekin innoissani kun vihdoin ja viimein saisin koiran. Mutta kun aloin katsoa sekarotuisia ja puhdasrotuisia koiria, löysin muutaman puhtaan ajokoiran jotka olivat halvempia kuin sekarotuiset. Ja ne pennut oltiin rekisteröitykin. Ehdottelin rotukoiria Hiljalle, mutta ne eivät olleet hänen mieleensä.

Olen halunnut ajokoiraa pidemmän aikaa. Pääsisin sen kanssa metsälle, voisin jalostaa sitä ja saisimme siltä sitten pennunkin tulevaisuudeksi. Silloin kun ensimmäisestä koirasta aika jättäisi. Mutta vaikka hinta olisi ollut matkoineen samaa luokkaa kuin sekarotuisilla, Hiljalle ulkonäkö on tärkeämpi. Ja sen vuoksi meinasimme päätyä kalleimpaan vaihtoehtoon, sillä se oli eniten hänen mieleensä.

Itku pitkästä ilosta. Se on joskus vähän liiankin totta. Alkupäivästä kun soittelin pentujen myyjille, olin suht iloinen - ellei soittamisesta aiheutuvaa ahdistusta lasketa. Näin loppupäivästä minun tekisi mieli vain kuolla. Tuntuu taas siltä, että mikään ei mene hyvin vaikka kuinka haluaisin.

Menen tästä pitkälle tupakille.

Hyvää illan jatkoa tähdet pienet rakkaat.

♥ Joona

001

Hei, olen Joona.

Tämä ei ole eikä tule olemaan ensimmäinen blogini, vaikka siltä saattaisikin vaikuttaa. Mitä muille sitten on tapahtunut? Sitä ette saa koskaan tietää.

Kuten yleensä on tapana, ensimmäisessä blogipostauksessa kerrotaan omasta itsestään. Se on mielestäni aikamoinen klisee ja joskus tylsääkin lueskeltavaa, joten en ala itseäni esittelemään. Ehkä joskus toisten.

Minua, ja varmasti monia muitakin, kiinnostaa eniten se, mistä blogi kertoo. On niitä leivonta-, valokuvaus- ja lemmikkiblogeja. Eniten kuitenkin on sellaisia, jotka kertovat omasta elämästään.

Tämäkin blogi - yllätys yllätys - kertoo minusta, ja minun elämästäni. Se ei ole ollut sen kummallisempi kuin kenenkään muun samanikäiseni, mutta on tapahtunut paljon sellaistakin mitä ei kovin moni tuttavapiiristäni ole tai tule koskaan kokemaan.

Olen aina ollut sellainen, joka jaarittelee ja puhuu kaikennäköistä mikä ei loppujen lopuksi ole edes kiinnostavaa. Joskus saatan myös kertoa tuntikausia asiaa, mikä minua ja ehkä myös kanssaoleviani kiinnostaa. Sellaiset keskustelutuokiot ovat parhaita.

Sen verran itsestäni kerron että kyllä, olen Joona. Syntymänimeni kuitenkin kuuluu kauniille naiselle, jota en kuitenkaan tule koskaan olemaan. Se kertookin varmasti jo sen, että olen trans. Sanoisin monelle ihmiselle olevani lesbo, mutta tosiasiassa olen jotakin aivan muuta. Asiasta en ole juurikaan kenenkään kanssa keskustellut, sillä kaupunki missä olen asunut koko ikäni on vähän turhankin ahdasmielinen paikka.

Nyt - tämän postauksen jälkeen - muokkailen blogiani itseni näköisemmäksi. Siihen meneekin koko loppu yö.

Kauniita unia pienet tähtöset.

♥ Joona