Ehkä minulla ei olekaan mitään. Ehkä olenkin vain älyttömän laiska.
Niinhän äitinikin on sanonut. Silloin kun kerroin koulussa olevassa ahdistuksesta. Leimasi vain laiskaksi ja saamattomaksi. Ehkä minä olenkin vain sitä. Laiska. Koska en jaksa koskaan tehdä mitään, mitään muuta kuin olla ja nukkua.
Kyllähän se sattuu kun toiset sanoo niin. Olen aina väsynyt, olen sanonut niin Hiljallekin. Kertonut kaikki uniongelmiini liittyvät asiat, sun muut. Mutta nykyään hän vain viittaa kintaalla niille ja suoraan sanottuna vittuilee joka aamu sillä. "Miksi edes yrität nukkua kun et kuitenkaan pysty." Se sattuu, vaikka en edes sano sitä hänelle. Ja siksi minusta tuntuukin, ettei häntä edes kiinnosta. Ehkä ei kiinnostakaan, onhan hän melko itsekäskin. Melko.
Joskus tuntuu siltä, että pitäisi vain erota. Mutta sitten tulisi riita eläimistä. Kissoista eniten mukaani haluaisin Pallin, mutta koska se on kaikkien lempikissa niin se ei kävisi niin helposti. Oikeastaan, kaikki kissat voisin ottaa itselleni. Koiran voisin jättää, en ole kiintynyt siihen lainkaan. Ainakaan vielä.
Kuukauden takaisen kohtauksen aiheuttama arpi näyttää siltä kuin se olisi vain tussia. Se ei ole kipeä, toisin kuin viiltelyarvet parin vuodenkin päästä. En tiedä mikä siinä on, mutta uskoisin sen liittyvän jotenkin vamman syvyyteen ja kuinka ne ovat parantuneet. En ole opiskellut asiaa niin tarkkaan.
Kuitenkin. Kello on kolme aamuyöllä ja puolentoista tunnin kuluttua pitäisi nousta viemään Hilja töihin. En jaksaisi, mutta pakko. Aina ei voi voittaa. Minä voitan kyllä kilpailut, mutta en muuten oikeastaan elämässä. Olen ilmeisesti Hannun ja Akun välimaasto, vähän kumpaakin, mutta ei kuitenkaan kumpaakaan.
Ehkä pitäisi hieman nukkua. Hyvää yötä tähden kirkkaat.
♥ Joona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti