014

Ehkä minulla ei olekaan mitään. Ehkä olenkin vain älyttömän laiska.

Niinhän äitinikin on sanonut. Silloin kun kerroin koulussa olevassa ahdistuksesta. Leimasi vain laiskaksi ja saamattomaksi. Ehkä minä olenkin vain sitä. Laiska. Koska en jaksa koskaan tehdä mitään, mitään muuta kuin olla ja nukkua.

Kyllähän se sattuu kun toiset sanoo niin. Olen aina väsynyt, olen sanonut niin Hiljallekin. Kertonut kaikki uniongelmiini liittyvät asiat, sun muut. Mutta nykyään hän vain viittaa kintaalla niille ja suoraan sanottuna vittuilee joka aamu sillä. "Miksi edes yrität nukkua kun et kuitenkaan pysty." Se sattuu, vaikka en edes sano sitä hänelle. Ja siksi minusta tuntuukin, ettei häntä edes kiinnosta. Ehkä ei kiinnostakaan, onhan hän melko itsekäskin. Melko.

Joskus tuntuu siltä, että pitäisi vain erota. Mutta sitten tulisi riita eläimistä. Kissoista eniten mukaani haluaisin Pallin, mutta koska se on kaikkien lempikissa niin se ei kävisi niin helposti. Oikeastaan, kaikki kissat voisin ottaa itselleni. Koiran voisin jättää, en ole kiintynyt siihen lainkaan. Ainakaan vielä.

Kuukauden takaisen kohtauksen aiheuttama arpi näyttää siltä kuin se olisi vain tussia. Se ei ole kipeä, toisin kuin viiltelyarvet parin vuodenkin päästä. En tiedä mikä siinä on, mutta uskoisin sen liittyvän jotenkin vamman syvyyteen ja kuinka ne ovat parantuneet. En ole opiskellut asiaa niin tarkkaan.

Kuitenkin. Kello on kolme aamuyöllä ja puolentoista tunnin kuluttua pitäisi nousta viemään Hilja töihin. En jaksaisi, mutta pakko. Aina ei voi voittaa. Minä voitan kyllä kilpailut, mutta en muuten oikeastaan elämässä. Olen ilmeisesti Hannun ja Akun välimaasto, vähän kumpaakin, mutta ei kuitenkaan kumpaakaan.

Ehkä pitäisi hieman nukkua. Hyvää yötä tähden kirkkaat.

♥ Joona

013

13. julkaisu 13. päivänä. Ironista.

Tekisi mieli sanoa jotain järkevää, mutta pää lyö vain tyhjää. Silti mieltäni vaivaa monet ajatukset ja tunteet, mutta samalla mikään ei tule selkeänä ulos.

Maalasin tänään. En ole pitkään aikaan piirtänyt, saatika maalannut. Nyt muistan miksi piirsin kaiken aikaa yläasteella. Se vei kaiken pois, ainaki hetkeksi.

Mielestäni onnistuin teoksessani aika hyvin. Muutamia kohtia siinä on, jotka vähän häiritsevät. Mutta ottaen huomioon se aika, jolloin viimeksi piirsin ja se, etten ole juuri koskaan vesiväreillä maalannut, onnistui se hyvin. Piirsin ja maalasin siis jonkinlaisen kissaeläimen, jonka väritys ei kylläkään ole mistään kotoisin. Mielenkiintoisen näköinen se ainakin on.

Pari päivää sitten kuulin aivan erilaisen äänen kuin normaalisti. Se ei ollut päänsisäinen, mutta tiesin ettei Hilja sanonut sitä. Koska se kuulosti jotenkin niin erilaiselta. Ääni sanoi minulle "kuole". Ensimmäinen kerta kun joku sanoo minulle noin, eikä se joku ole oikeasti olemassa. Toivottavasti se jäi viimeiseksi, sillä en haluaisi tulla hulluksi äänineni. On minulla kuitenkin vielä lähes vuosi aikaa ennen kuin täytän 20 vuotta. Silloin skitsofrenia normaalisti puhkeaa. Toivottavasti en saa sitä. Toivottavasti...

Väsyttääkin niin paljon. Haluaisin vain nukkua, nukkua, nukkua, nukkua, nukkua... Mutta ei vaan tule lainkaan uni. Ei vaan tule...

Ja nyt tulee itku.

♥ Joona

012

Vanha kirje, 3.9.2011

Tuo tähti, ei ole mikä tahansa tähti. Se on se tähti, johon me kaikki lopulta päädymme. Se on se tähti, jossa on Niklas, Lasse, Iida, Wilma ja kaikki, jotka ovat menneet pois. Toivottavasti en lähde sinne pian ha toivottavasti et lähde sinne pian. Jos lähdet tuohon tähteen, tulen pian perässä. Tuo tähti, on onnen tähti. Se antaa uuden elämän, meille kaikille, mutta vain tosi elämä pysyy täällä, maan päällä. Täällä voimme rakastaa toisiamme, mutta tuolla, emme voi. Siellä ei ole mitään tunteita. Vaikka päätyisimme yhdessä sinne, muistan aina sen elämän, jonka olen maan päällä viettänyt, ja muistan myös aina, kuinka paljon sinua rakastin ja rakastan vieläkin. Vaikka et muistaisi, minä muistan aina ja ikuisesti.

Olin aikoinaan olevinani hyvinkin romanttinen. Kyllähän tuosta runon tapaisesta pursuaa söpöyttä, mutta mitään kaunista en enää siinä näe. Idea oli hieno, mutta toteutus on vähän niin ja näin. Jos totta puhutaan.

Silloista tyttö/poikaystävääni - hän tajusi olevansa trans joskus tuolloin - rakastin liian paljon. Huomasin sen vasta sitten jälkikäteen, kuinka huonoksi hän oli asiat minulle järjestänyt. Äitini oli kokoajan varuillaan kanssani, eikä hän pitänyt kumppanistani lainkaan. En yhtään ihmettele.

Seurustelusuhteemme oli liian masentunut ollakseen kunnollinen suhde. Erosin vuoden ja kahdeksan kuukauden jälkeen, jolloin ex -kumppanini oli joutunut osastolle. Eromme jälkeen hän kertoi äidilleni kaiken minusta, niin itsetuhoisuuden kuin itsemurhayrityksetkin. Onneksi äitini ei uskonut häntä, vaan ennemmin minua. Vaikka valehtelin. Olihan hän itsekin valehdellut koko elämänsä minulle. Mutta valehtelu oli puolustumismekanismini. Vaikka se osottautuikin vääräksi.

♥ Joona

011

Pää on taas täynnä epätoivottuja ajatuksia.

Haluaisin kovasti olla syömättä. Haluaisin laihtua ja olla niin alipainoinen, että luut törrötävät. Olen ollut heikkona ulkoneviin luihin jo niin kauan kuin jaksan muistaa. Ja se on huono juttu.

Olen välillä onnistunut laihtumaan jopa sen viisi kilogrammaa ja saamaan painoindeksiksi näyttämään 19,9 - joka sattuu olemaan alin jonka olen saanut - kun normaalisti se on siinä 21,1 paikkeilla. Uuden laskukaavan mukaan se olisi jopa 22,4. Tulee oksettava olo edes ajatella. Varsinkin kun Hilja menee siinä alipainon rajamailla. Miten musta on tullut tällainen hirveä tankki?

Mutta kuitenkin. Päätin taas alkaa hieman laihduttamaan. Onhan tuossa monta hehtaaria metsää, jossa juosta. Miksi pitäisi laihduttaa? Siksi, koska olen kyllästynyt katsomaan itseäni peilistä ja näkemään vain kasa läskiä. Suoraan sanottuna.

Voisi kyllä sanoa, että olen osittain onnellinen ettei meillä ole henkilövaakaa. En uskalla edes arvata, kuinka painavaksi olen tässä puolen vuoden sisällä päässyt. Uskoisin kuitenkin että aika paljon. Se vaaka pitää kyllä hankkia.

Tämän asian suhteen, tämä päivä on lähtenyt hyvin käyntiin. En ole syönyt mitään, vaikka etseinkin suklaakeksejä autostani. Siinä minä tajusinkin, että tähän on nyt tultava loppu. Ei kukaan tällaista jaksa katsella.

En ole siis syönyt mitään, juonut hieman vettä ja polttanut kaksi tupakkia. Tupakka pitää nälän hieman loitolla, kuten veden juominenkin litramäärin. En kuitenkaan nyt jaksa nousta sängystä hakemaan vettä, sillä menen kohta takaisin nukkumaan. Olen hyvin väsynyt ihminen.

Okei, aamupalan voin syödä - vaikka tällä hetkellä tuntuukin siltä, että ei ikinä - mutta se pitää loppupäivän nälän kurissa. Taidan syödä toisen noista donitseista, jotka Hilja osti. Ei tarvitse syödä sitten loppupäivänä mitään. Ja aina voi sanoa hänellekin, että olen kiltisti syönyt vaikka en ole. Parin päivän päästä se muutos alkaa jo näkyä, mutta ei sillä ole väliä. Mä pysyn nyt tässä, pakko minulla on olla jonkinmoista itsekuria. On aivan pakko.

♥ Joona

010

"Hei, olen Joona, ja olen mielisairas"

Nyt olisi hyvä aika esitellä itseni. Olen huono siinä, mutta uskoisin tämän silti kelpaavan.

Kuten jokaiselle on varmasti jo tullut selväksi, nimeni on Joona. Syntymänimeni on samalla kirjaimella alkava naisen nimi, mutta kun en ole nainen niin miksi sitä käyttäisin.

Olen syntynyt elokuussa vuonna 1997. Olen onnekas, koska olen syntynyt 90 -luvulla enkä jäänyt paitsi sen ajan hienouksista. Jos vertaa nykyajan leluja ja lastenohjelmia.

Asuin melkein 19 vuotta - eli koko lapsuuteni ja nuoruuteni - 7,5 tuhannen ihmisen pikkukaupungissa. Pieni kaupunki, suuret puheet. Vaikka luulisi pienissä kunnissa ja kaupungeissa olevan vähän selkään puukottamista ja juoruamista, siellä sitä oli vaikka muille jakaa.

Nykyään asun Hiljan kanssa 150 kilometrin päästä tuolta. En tunne täältä ketään, mutta tämä on Hiljan kotikaupunki. Kolme vuotta siitä hän asui koulun asuntolassa - kirjat kuitenkin eri kaupungissa kuin täällä. Muuttihan osa perhettä sinne.

Masennus minulla on ollut ainakin viidenneltä luokalta asti, jolloin koko elämäni aikana ollut lemmikki menehtyi. Se mursi sydämeni, eikä ole sen jälkeenkään vielä korjaantunut. Nyt meillä on kolme kissaa ja koira. Hermoja raastavia ne ovat, mutta kyllä niistä vielä kunnollisia tulee.

Unelmiini on kuulunut ja tulee aina kuulumaan olla ammatiltani astronautti. Astronomia on ollut aina lähellä sydäntäni, eikä se ole sieltä pois lähtemässäkään. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu lukion käyminen ja sitä kautta sitten yliopistoon pääseminen. Toivon syvästi ja hartaasti, että edes tämä toive voisi toteutua.

Tässä tämä tältä erää. Enempää en tähän hätään jaksa kirjoittaa, enkä sitä edes keksikkään.

Pitäkää huolta itsestänne, tähdet pienet rakkaat.

♥ Joona

009

Eilisen päivän sisältö, vähän erilaisempaa kuin normaalisti.

Olen ollut nyt kaksi yötä Hiljan ex-tyttöystävällä - Nealla - yötä. Miksi ihmeessä? Minun piti palauttaa känniläis sedälleni auto, jota olen kuluneiden kuukausien ajan lainannut. Hän menetti korttinsa rattijuopomuksen vuoksi.

Yö

Heräilyä heräilyn perään. Olen liian herkkäuninen. Heräsin joka kerta kun Nean koira alkoi vinkumaan ja oma liikahteli jalkavälissä. Nukuin siis Nean vieressä samassa sängyssä.

8.30

Herätys soi. Olin jo ennen kahdeksaa hereillä koirien vuoksi, mutta en jaksanut liikkua mihinkään. Makasin johonkin yhdeksään asti - ehkä hieman ylikin - sängyssä, koska en jaksanut nousta. Sitten kun nousin, ruokein oman hurttani ja vein sen ulos.

9.15

Hilja alkoi kyselemään mahdollisesta tulevasta autosta. Sitten aloin kyselemään äidiltä asiaa. Katsastukseen auto kuulemma oli menossa kello 13 ja 14 välillä, jos vain myyjä kerkeää.

15.00

Äiti alkoi vängätä auton vakuutuksista. Kyllä mulla on 1200 maksaa autosta, mutta ei missään vaiheessa maksaa vakuutuksia. Riitelimme aiheesta puoli tuntia ja siinä aikana olin jo kerennyt itkeä ja toivoa katoavani kuin tuhka tuuleen. Äiti on hieman... Miten sen nätisti edes sanoisi. Eikä se auto mennyt loppujen lopuksi edes katsastuksen läpi.

22.15

Olin kuskina Nealle, tämän poikaystävälle ja siskolle. Vauhdikas ilta tuloilla.

22.30

Ahdistuslevelit lähenteli maksimia. Liikaa ihmisiä, liikaa tuttuja ja tuntemattomia. Onneksi ketään ei kiinnittänyt mitään ylimääräistä huomiota. Puolen tunnin kuluttua ajelulle pitkin maita ja mantuja.

00.30

Hilja muistutti meidän 11 kuukautispäivästä. Se on yllättävän paljon. Miten hän onkaan kestänyt minua kaikki mämä päivät. Ottaeen huomioon vielä sen, että asuttiin saman katon alla lähes alusta alkaen. Koulun asuntola on hieno asia.

01.00 - 3.00

Draamaa, juopuneita, lisää draamaa. Juttelin muutamille, pummein tupakkia ja niin edelleen. Pitelin Neaa pystyssä, kun loppuillasta ei meinannut tulla yhtikäs mitään.

3.10

Pääsimme vihdoin Nealle. Hän sammui heti huoneeseensa kun pääsi sinne. Hurjalla oli hirveä ikävä ja sen kyllä huomasi.

4.00

Kirjoitan vieläkin tätä, koira sylissä ja ärsyyntyen blogger -sovellukseen. Samalla harkiten nukkumista.

Vähän erilaisempaa menoa. Nea on hyvä tyyppi, mutta joskus en ymmärrä sitä. Varsinkaan, miten se voi sanoa vaan kokeilevansa eri ihmisiä (esimerkiksi juuri nykyistään ja Hiljaa). Sattuu edes kuulla moista.

Mutta minä lähden tästä untenmaille. Hyvää aamuyötä, tähdet pienet rakkaat.

♥ Joona