Vanha kirje, 3.9.2011
Tuo tähti, ei ole mikä tahansa tähti. Se on se tähti, johon me kaikki lopulta päädymme. Se on se tähti, jossa on Niklas, Lasse, Iida, Wilma ja kaikki, jotka ovat menneet pois. Toivottavasti en lähde sinne pian ha toivottavasti et lähde sinne pian. Jos lähdet tuohon tähteen, tulen pian perässä. Tuo tähti, on onnen tähti. Se antaa uuden elämän, meille kaikille, mutta vain tosi elämä pysyy täällä, maan päällä. Täällä voimme rakastaa toisiamme, mutta tuolla, emme voi. Siellä ei ole mitään tunteita. Vaikka päätyisimme yhdessä sinne, muistan aina sen elämän, jonka olen maan päällä viettänyt, ja muistan myös aina, kuinka paljon sinua rakastin ja rakastan vieläkin. Vaikka et muistaisi, minä muistan aina ja ikuisesti.
Olin aikoinaan olevinani hyvinkin romanttinen. Kyllähän tuosta runon tapaisesta pursuaa söpöyttä, mutta mitään kaunista en enää siinä näe. Idea oli hieno, mutta toteutus on vähän niin ja näin. Jos totta puhutaan.
Silloista tyttö/poikaystävääni - hän tajusi olevansa trans joskus tuolloin - rakastin liian paljon. Huomasin sen vasta sitten jälkikäteen, kuinka huonoksi hän oli asiat minulle järjestänyt. Äitini oli kokoajan varuillaan kanssani, eikä hän pitänyt kumppanistani lainkaan. En yhtään ihmettele.
Seurustelusuhteemme oli liian masentunut ollakseen kunnollinen suhde. Erosin vuoden ja kahdeksan kuukauden jälkeen, jolloin ex -kumppanini oli joutunut osastolle. Eromme jälkeen hän kertoi äidilleni kaiken minusta, niin itsetuhoisuuden kuin itsemurhayrityksetkin. Onneksi äitini ei uskonut häntä, vaan ennemmin minua. Vaikka valehtelin. Olihan hän itsekin valehdellut koko elämänsä minulle. Mutta valehtelu oli puolustumismekanismini. Vaikka se osottautuikin vääräksi.
♥ Joona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti